Yli puolet yrityskaupoista epäonnistuu vai epäonnistuuko oikeasti?
Yleinen käsitys jopa kauppatieteellisessä opetuksessa on, että yli puolet yrityskaupoista epäonnistuvat. Pitävätkö nämä myyttiset kauhutarinat paikkansa?
Yleinen käsitys jopa kauppatieteellisessä opetuksessa on, että yli puolet yrityskaupoista epäonnistuvat. Pitävätkö nämä myyttiset kauhutarinat paikkansa?
Yleinen käsitys lienee jopa kauppatieteellisessä opetuksessa olevan, että yli puolet yrityskaupoista epäonnistuu - joskus jopa katastrofaalisesti. Pitävätkö nämä myyttiset kauhutarinat paikkansa? Pahimmassa tapauksessa nämä tarinat voivat vaikuttaa kasvuyritysten johdon uskallukseen toteuttaa kasvustrategiaansa.
Media repii helposti uutisotsikoita massiivisista yrityskauppojen liikearvojen alaskirjauksista tai tekee yrityskaupoilla menestyneistä yritysjohtajista ns. sateentekijöitä. Totuus ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen.
Liikearvon alaskirjaus ei välttämättä tarkoita sitä, että yrityskaupalla ei olisi saavutettu sille asetettuja strategisia tavoitteita. Kasvuyritys on saattanut esimerkiksi maksaa ostamastaan yrityksestä ylihintaa, joka ei ole vastannut siitä saatavaa taloudellisesta hyötyä. Näin on voitu toimia esimerkiksi tilanteessa, jossa kohdeyhtiöstä saatava strateginen kilpailuetu on huomattavasti merkittävämpi kuin kohdeyhtiöstä saatava, helposti mitattavissa oleva, lyhyen tähtäimen taloudellinen hyöty.
Useimmat yrityskaupat epäonnistuvat luultavasti aina joidenkin tavoitteiden osalta. Siinä mielessä negatiiviset ja myyttiset kuvat yrityskauppojen osalta pitävät paikkansa. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, etteikö yritys olisi saanut kaupan avulla strategista kilpailuetua tai omistaja-arvon positiivista kehittymistä pidemmällä aikavälillä.
Yrityskaupan onnistumisen määrittelee epäonnistuneeksi tai onnistuneeksi se, onko transaktio lisännyt vai tuhonnut yrityksen arvoa pidemmällä aikavälillä. Pitää muistaa, että yrityskaupat ovat luonteeltaan investointeja.
Investointien onnistumista tulee seurata sopivilla taloudellisilla mittareilla. Listaamattomissa Pk-yrityksissä arvonmääritys edellyttää asiantuntijan puoleen kääntymistä. Osaavalle omistajalle on tunnusomaista, että hän tietää yrityksensä arvon.
Me Grannenfelt Financella laskemme asiakasyrityksiemme valuaatiota säännöllisesti. Kasvuyhtiöissä, joissa liiketoiminta ei ole varhaisen kasvuvaiheen vuoksi kannattavaa, arvonmääritys vaatii huomattavasti tavallista enemmän ammattitaitoa. Kiinteistöistä saa vaivatta aina ulkopuolisen arvion.
Onko nyt oikea hetki harkita yritysostoa?
Yrityksen ostaminen voikin olla turvallisempi tapa aloittaa yrittäjyys, kun liiketoimintamalli on testattu, ostettavalla yrityksellä on jo asiakaskunta, myyntiä ja kassavirtaa.
Finnveran asiantuntijan Anna-Mari Palon mukaan korkotason huippu on takana, minkä uskotaan vaikuttavan myönteisesti yrityskauppojen määrään vuonna 2024*. Heidän taannoisen tutkimuksensa mukaan yrityksen ostaminen on turvallisempaa kuin uuden yrityksen tai startupin perustaminen – Pk-yritysten yrityskaupat onnistuvat jopa yli 90 prosenttisesti.
*) Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1-12/2023
Jos haluat keskustella yrityksesi tai salkkuyhtiösi rahoituksesta tai yrityskaupoista, ota vapaasti yhteyttä yrityskauppojen ja yritysrahoituksen asiantuntijoihimme. Tiimimme yhteystiedot löydät täältä.
Oman pääoman hankinta on yksi merkittävimmistä asioista yrityksen menestyksen kannalta, mutta ...
Rahoituskierroksen kokonaisvaltainen valmistelu on avain pääomakierroksen onnistumiselle, ...
Rahoituskierroksen valmistelu on avain onnistuneeseen pääomakierrokseen, kirjoittaa ...
Pääomakeräys rahoituskierroksen kautta on keskeinen osa yrityksen kasvua, kirjoittaa ...
Yrityskaupan hinnan muodostuminen on teoriassa yksinkertaista, mutta käytännössä se on usein ...
Tekoäly (AI eli Artificial Intelligence) on ollut paljon esillä lähiaikoina ja on nousemassa ...
Jätä yhteystietosi päästäksesi ajan tasalle viimeisimmistä rahoituksen ja yrityskauppojen uutisista.